Tervetuloa

Ajantasaiset tapahtumat Facebookissa sivuillamme 

Ohjeet Arkitset vuodenajat näyttelyyn

Taidetta Ounasvaaralla 2023
Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Maahiset 40 v Juhlanäyttely

 

 

 

Kuvataideyhdistys Maahiset ry  täytti 40-vuotta 2018

 

Taideharrastus Rovaniemellä ja sen ympäristössä on aina ollut hyvin voimakasta. Tätä vankkaa harrastusta osoittavat lukuisat kuvataideseurat. Joukko taiteenharrastajia, jotka olivat Anna-Liisa Kantolan ohjaamissa ryhmissä kansalaisopistossa, halusivat, että hyvälle harrastukselle olisi eduksi oma kuvataideseura. Rovaniemellä toimi siihen aikaan kaksi kuvataideyhdistystä, mutta harrastajat eivät kokeneet niitä omikseen.

Uuden seuran nimi "Maahiset" oli Kantolan ideoima, ja sen todettiin kuvaavan hyvin yhdistystä, koska jäsenet olivat vasta maan alta nousemassa. Kuvataideyhdistys Maahiset ry perustettiin 13.2.1978 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 3.10.1979.

Yhdistyksen tarkoituksena on kuvataiteitten kehittäminen ja eteenpäin vieminen. Tähän päämäärään yhdistys pyrkii järjestämällä koulutustilaisuuksia, maalauskursseja ja näyttelyitä. Joka kesä on pidetty maalauskurssi Rovaniemellä tai ympäristössä. Aiheet ovat vaihdelleet jäsenten toivomusten mukaan: akvarelli-, öljy- ja muotokuvakursseja. Opettajiksi on saatu hyviä kuvaamataidonopettajia ja taiteilijoita.

Vuosinäyttelyitä on pidetty lähes joka vuosi Rovaniemen kirjastotalon näyttelysalissa. Viimeisinä vuosina näyttelyille on valittu jokin teema. 1980-luvulla yhdistyksen jäsenten töitä on ollut esillä Muurmanskissa ja Puolassa. 2000-luvulla yhteisnäyttelyitä on ollut myös Kaarinassa, Kemijärvellä, Pallastunturilla ja Kuivaniemen Merihelmessä. Lisäksi jäsenillä on ollut vuosittain näyttelyitä eri puolilla Lappia.

Opintoretkiä on tehty joka vuosi Lapin taidenäyttelyihin ja gallerioihin sekä Ouluun, Kajaaniin, Haaparannalle ja Tallinnaan. 

Maahisten toiminta on elastista. Se taipuu ja mukautuu ajassa ja ponnistaa omalta pohjaltaan, omine erikoispiirteineen. Maahiset ovat jääneet maan pinnalle.
Kuvataideyhdistys Maahiset ry toivoo nuoria ja virkeitä jäseniä mukaan toimintaansa pitämään kuvataiteen harrastamisen nuorekkaan tuoreena.

Hyödyllisiä linkkejä:

Maahiset Facebook

Tornion Kuvataideseura

 

Jäsenmaksu on 22 euroa, työttömät, varushenkilöt ja opiskelijat 10 euroa 

Jäsenetusi ovat voimassa, kun jäsenmaksusi ovat ajantasalla. Huomaathan, että muussa tapauksissa osallistumismaksusi ovat samat kuin ei-jäsenillä.

PDF-tiedostoMaahiset leikekirja 1978-1991.pdf (13.4 MB)
Lehtileikkeitä näyttelyistä ja koulutuksesta

Maahisten Historiaa 1992-2000

PDF-tiedostovuodet 92- 2000.pdf (16.1 MB)
Maahisten lehtileikkeitä 1992 - 2000

Maahisten leikekirja 2001 . 2011

PDF-tiedostoMaahiset leikekirja 2001-20012.pdf (26.6 MB)

Vuosinäyttely